Aikido

Aikido on suhteellisen nuori, Japanissa perustettu itsepuolustuslaji, jonka kehitti Morihei Uyeshiba Sensei, tai O-Sensei (suuri Opettaja), kuten häntä kutsuttiin, kun hän harjoitteli budo- eli japanilaisia itsepuolustuslajeja. Hän oli mestari jiujitsussa, keihään ja kepin käsittelyssä ja hänellä oli "lyömättömän" maine miekankäsittelyssä. O-Sensei oli myös syvästi uskonnollinen. Hän opiskeli Zen buddhismia ja shintouskontoa. Tullakseen mes­tariksi hän alkoi harjoitella eri tekniikoita, tutki niitä erittäin syvällisesti, etsi niiden sisältöä ja istui pitkiä aikoja mietiskelemässä. Näin syntyi aikido, laji, jossa ei vahingoiteta vastustajaa, vaan yritetään saada hyökkäyshalu loppumaan käyttämällä hyökkääjän voimaa häntä itseään vastaan. Kun aikido kehitettiin, tuli selväksi, ettei se ole vain toimiva itsepuolustuslaji, vaan se vaikuttaa koko elämään, kun opiskellaan maailmankaikkeuden energiaa.

Aikido on itsepuolustuslaji, jonka liikkeet ovat harmoniassa hyökkääjän liikkeiden kanssa ja noudattavat luonnollisia liikeratoja. Puolustautuja hyödyntää hyökkääjän omaa voimaa, joka ohjataan pyöreän liikkeen avulla haluttuun suuntaan niin, että hyökkääjä vahingoittuu mahdol­lisimman vähän. Perusperiaate on, ettei voimaan vastata voimalla.

Japaninkielisen sanan "aikido” merkitys tulee kolmesta kirjainmerkistä, kanjista. Ensim­mäinen ja samalla tärkein, "AI" merkitsee "kohdatkaa, tulkaa yhdeksi ja harmonisoitukaa". Toinen sana "KI" tarkoittaa “henkistä voimaa “ tai sielua. Kolmas ja viimeinen sana "DO" tarkoittaa "tie tai polku", kuten Kendo, tai Judo. Tämä merkitsee sitä, että aikidon harjoittelu ei ole ainoastaan itsensä puolustamista, vaan se koskettaa harjoittelijan jokapäiväistä elämää.

Poikkeuksellisin piirre aikidossa on sen itsepuolustuksellinen periaate, jonka mukaan taistelua vältetään viimeiseen asti. Aikidossa ei eliminoida vastustajaa, vaan pyritään tulemaan toimeen hänen kanssa niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Tämän takia jotkut kutsuvat aikidoa "vastustamattomuuden taiteeksi" tai "taistelemattomaksi taistelulajiksi". Aikido onkin puhtaimmillaan itsepuolustuslaji, jossa on sidoksissa henkinen ja fyysinen harjoittelu.

Opiskeltaessa tekniikkaa mieli ja itseluottamus kehittyvät. Käydessään läpi tätä henkistä oppimisprosessia harjoittelija omaksuu ja ymmärtää tämän aikidon puolen. Pariharjoituksen aikana taas opitaan, koska ja miten väistetään, kuinka ohjataan toisen liikettä ja kuinka liike lopetetaan väkivallattomasti.

Aikidoharjoitukset pidetään dojolla (harjoitussalilla), jonka lattia on peitetty tatamima­toilla. Aikidon tekniikkavalikoima voidaan karkeasti jakaa lukko- ja heittotekniikoihin. Lukkotekniikoilla hallitaan hyökkääjän voimaa siten, että hän ei pääse liikkumaan vapaasti. Heittotekniikoiden tarkoituksena on saattaa hyökkääjä pois tasapainosta ja ohjata häntä niin, että hän ei voi jatkaa hyökkäystä. Nämä tekniikat taas jaetaan perus- ja sovellutustekniikoihin. Tek­niikoita tehdään erilaisista hyökkäysmuodoista, jotka koostuvat tartuntaotteista, lyön­neistä ja potkuista sekä näiden yhdistelmistä. Aikidossa harjoitellaan myös perinteisin, japanilaisin asein, joista puukko (tanto), puumiekka (bokken) ja 130 cm pitkä puukeppi (jo) ovat yleisimmät. Jon ja bokkenin käsittelyä harjoitellaan sekä yksin että pareittain.